sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

39# Tämän viikon puuhailut

Yhtenä päivänä Riina otti viimenään valmistujaisten kiitoskorttikuvat. Laitoin tähänkin pari esille, vaikkei kumpikaan näistä varmaan päädy lopulliseen korttiin.

Patun kanssa ei olla tämän ihmeempiä tehty torstaista valmennusta lukuunottamatta. Valmennuksessa tehtiin etuosakäännöksiä ja normaaleja jumppailuja hevosten kanssa. Patu oli aika jäykkä ja monet jutut oli alkuun vaikeita mutta loppua kohden alkoi tulemaan ihan kivojakin pätkiä.




Perjantaina Patu viettelikin vapaapäivää ja lauantaina Veera ratsasti Papsun.


Ikävä kyllä kuvistakin näkee että Patu on taas vähän lihonut.. Laidun tehnyt tehtävänsä mutta kunhan se ei tuosta paisu niin hyvä on. Syksyllä sitten taas on helpompi sitä alkaa laihduttamaan. Lisäksi edelleen Patu on kengättä joten isommille teille ei viitsitä lähteä ettei kaviot kulu ja siksi maastolenkitkin on olleet lähiaikoina vähän lyhyempiä.

Tänään mun yksi kaveri joka on kauan sitten ratsastanut vuoden pari tulee taas kokeilemaan ratsastusta ja Patu joutuu töihin. Toivonmukaan Patu on fiksusti :)

Tänään myös kaadettiin kuivat heinät ja toivonmukaan keli pysyy hyvänä että meiän hepoilla on ens talvena ruokaa! :D

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

38# Peruspuuhailuja

Ei olla tehty Papsulin kanssa mitään järin mullistavaa, käyty maastossa, kouluiltu ja sitten keskiviikkona oli kouluvalmennus. Tehtiin pohkeenväistöjä joissa oikealle väistättäessä Patu oli hyvä mutta vasen oli yllättäen taas paljon hankalampi. Tehtiin laukannostoja väistön jälkeen ja muutama ihan hyväkin nosto tuli kunhan vähän muistutti Patua siitä että heti on laukka nostettava kun pyydetään. Oma istunta oli jopa parempi kuin aiemmin mutta ton satulan kanssa sitä on aika vaikea saada tosi hyväksi. Riina oli kuvaamassa mutta en tiedä mitä se valmennuksen ajan teki sillä julkasukelposia kuvia on erittäin vähän :D
Torstaina P vietteli vaparia ja perjantaina juoksutin sen kentällä ihan vaan riimussa. Patu on ihan älyttömän helppo juoksuttaa, se kuuntelee ääniapuja hyvin ja pysyy ympyrällä koko ajan. Hidastaminen on yleensä se vaikein osuus... Lopuksi käytiin vielä maastossa kävelemässä Riinan ja Rullen kanssa. Maasta käsin Patua saa vetää perässä maastossakin ja se vain jää syömään kaikkia puskia.. Ratsastaessa ei ajatustakaan tälläisestä käytöksestä! :D
Superkiinnostunut Patu.. 
Lauantaina (eli eilen) käytiin vauhtimaastossa Riinan ja Depsun kanssa. Matkaa tuli yhteensä 7km ja tunti meni lenkissä. Yhdellä puolen kilsan suoralla otettiin vähän kisaa laukassa, vauhtia oli 50km/h ja Patu ei kyllä Depsulle halua hävitä. Riina sai Devitan hidastettua aika hyvin mutta Patu olis halunnut vaan laukata niin kovaa kun jaloistaan pääsee. Kyllä näköjään suomiputte pärjää aika hyvin tommoselle sirommalle täykkärisukuisele :D Ravatessa Patu vie Devitaa ihan 6-0, ei mitään toivoa että Depsu pysyis ton porheltajan perässä ravilla.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

37# Rentoilua ja valmennus

Tiistaina menin Patulla rennosti ilman satulaa. Riina oli ottamassa kuvia ja kentän pöllyämisen takia ne on vähän sumeita.

Keskiviikko oli Patulla vapaapäivä..

Torstaina Veera meni Patulla vähän puomeja, oli ilmeisesti mennyt ihan kivasti.

Eilen meillä oli valmennus kotikentällä. Tehtiin pitkille sivuille vasta-asetuksia ja lyhyille sivuille puolikaari, johon tuli pohkeenväistö. Patun kanssa etenkin väistöissä oli todella paljon tekemistä, sillä Patu helposti vain juoksi eteenpäin eikä väistänyt. Käynnissä tuli kuitenkin ihan hyviä pätkiä väistöjä.

Laukkatehtävänä me tehtiin pitkä sivu väistöä ja samalle puolikaarelle missä aiemmin oli väistöt niin tuli laukannosto. Tässä Patu kuumui aika paljon ja mulla oli jonkin verran tekemistä että käynnin sai palautettua rauhalliseksi laukan jälkeen. Omassa istunnasssa oli taas niin paljon sanomista että huhhuh, onneksi sentään on nyt joka viikko noita valmennusksia..



Lopputunnista Patu alkoi olemaan tosi väsynyt ja turhautunut, joten otettiin vain lyhyet rentouttavat loppuverkat.

Seuraava valmennus meillä onkin todennäköisesti keskiviikkona, joten nyt ei jää kovin pitkää taukoa. Tänään mennään varmaan suht palauttelevaa ja helppoa koulutreeniä ja huomenna maastoon!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

36# Kiirettä

Huh, viime postauksesta onkin jo viikko aikaa! Mulla on ollut vähän kiire muun muassa koulujuttujen, valmistujaisjuhlien, töiden alun ja pääsykokeiden kanssa..

Patulla menin keskiviikkona maastossa ennen kouluun lähtemistä, käveltiin lähinnä maastopoluilla ja tiellä otettiin vähän ravia ja laukkaakin, mutta pidettiin treeni tarkoituksella kevyenä. Aikaa meni noin tunti.
Riinan nappaama kuva, Patu porheltaa onnellisena ekana kun on päässyt metsään :)
Torstaina Patulla oli vapari koska en yksinkertaisesti jaksanut ratsastaa.  Perjantaina aamulla oli koululla valmistujaisjuhlat ja sain ihme kyllä Harjusta päättötodistuksen käteen! Todistuksessa on vain muutama kakkonen ja loput kolmosia (asteikko siis 1-3) joten olen tosi tyytyväinen totariin!
pk10 kiittää ja kuittaa.
Illalla menin koulua kentällä, Patu oli ihan kiva kuten lähiaikoina on ollut lähes aina. Valmennuksista ollut selkästi hyötyä. Tehtiin aika paljon laukannostoja ja käynnistäkin alkoi tulemaan ihan hyviä nostoja. Patu jää helposti laukannostossa vaan ravaamaan kovaa, sillä se ei ole aina ihan varma että saako sittenkään laukata.

Lauantaikin oli vapaapäivä, sillä mulla oli valmistujaiset ja kauhea kiire koko päivän ajan! Vieraita kävi yhdestä ilta yhdeksään joten paljoa ei lepotaukoja ollut.

Sunnuntaina Veera ratsasti Patun, sillä itse olin korpikylässä ekaa ja vikaa päivää töissä palkallisena. Patu oli ilmeisesti mennyt ihan kivasti, olivat kouluilleet kentällä.

Eilen eli maanantaina käytiin Riinan & Depsun sekä Pinjan & Rullen kanssa maastossa. Käytiin noin 5km maasto ja laukkailtiin ja ravailtiin suhteellisen paljon sillä ötökät puri Depsua mahan alta koko ajan :D Ei ollut mitään järin jännää maastossa, Patu oli melko pirteä ja olisi halunnut vain ravata koko ajan. Vaikka ratsastettiin vasta 9 aikaa illalla, oli P ihan hikinen ja pääsikin letkupesulle kun tultiin takaisin maastosta.

Eilen mulla alkoi myös kesätyöt ratsastusleiriläisten parissa :) Tänään mulla olikin pääsykokeet sosiaali- ja terveysalalle ja toivonmukaan pääsen sinne sisälle ! Tehtävät oli jotkut aika haastavia mutta sain vastattua lähes jokaiseen kohtaan vaikka aika olikin rajattu joka tehtävässä.